Ionixin ja Fastemsin tiivis yhteistyö kantaa hedelmää

Fastems linkittää suomalaista huippuosaamista ja -teknologiaa kansainvälisille markkinoille, kun sen robotisoidut laserpuhdistusjärjestelmät puhdistavat F-35-hävittäjien siipien 3000 eri kiinnityskohtaa.   Suomalainen Fastems toimittaa älykkäitä ja joustavia automaatioratkaisuja valmistavaan metalliteollisuuteen. Tampereella pääkonttoriaan pitävä yhtiö on yksi alansa globaaleista johtajista. Heidän kehittämänsä AutoSLC-laserpuhdistusmenetelmä on käytössä Suomen puolustusvoimillekin käyttöön tulevan F-35-hävittäjän siipien kokoamisvaiheen puhdistuksessa. Mukana puhdistusjärjestelmän kehittämisessä ja toteutuksessa on myös muita huipputeknologisia suomalaisvalmistajia, joista yksi on Ionix. Ionixin roolina on ollut laserteknologian ja erityisesti robotilla liikuteltavan laserpuhdistuspään, ja siihen linkittyvien toimintojen suunnittelu, testaus sekä rakentaminen.

Pitkäjänteisen yhteistyön tulokset näkyvät

Ionixin ja Fastemsin yhteistyö alkoi Teknologiamessuilta Helsingistä vuonna 2017. Fastemsin ratkaisumyynnistä vastaava johtaja Mika Laitinen lähestyi Ionixin messuständiä juuri ennen messujen päätöstä. Fastemsin asiakkaan tarve sekä Ionixin osaaminen kohtasivat hyvin. Projekti lähti liikkeelle vauhdilla ja muutaman viikon päästä Ionix sai Fastemsilta ensimmäisen tilauksen. Tämä toimi alkusysäyksenä nyt jo monivuotiselle yhteistyölle. Ionixin asiantuntijat ovat olleet osana Fastemsin projektitiimiä kehityshankkeessa ja aktiivisesti mukana aktiivisesti myös asiakasrajapinnassa. Tämän mittakaavan kehityshanke on edennyt luonnollisesti vaiheissa, ja Ionixin osalta yhteistyö on pitänyt sisällään suunnittelua, tuote- ja sovelluskehitystä, prototyyppien rakentamista, testaamista sekä tietenkin jatkokehitystä. – Ionixin kaltaiset kumppanit täydentävät ratkaisujamme erinomaisesti ja yhteistyö on ollut mutkatonta. Hienoa, kun tällaista osaamista löytyy Suomesta. Tässä projektissa Ionixin tuoma arvo ja hyöty loppuasiakkaalle on ollut ratkaisevaa, kertoo Fastemsin Mika Laitinen

Arvomaailmat kohtaavat

Ionixin ja Fastemsin yhteistyö on keskittynyt pääosin laajaan laserpuhdistusjärjestelmän kehitysprojektiin. Ionixin monipuolinen osaaminen lasertyöstössä on mahdollistanut toimimisen Fastemsin kaltaisen, alansa johtavan järjestelmätoimittajan laserteknologiakumppanina. Korkea laatu sekä ketterät toimintamallit ovat olleet avainasemassa yhteistyön toimivuudessa. Nyttemmin yhteistyö on laajentunut myös laserprojektien ulkopuolelle onnistuneen ensimmäisen kehityshankkeen ollessa lähes maalissa. – Tämänkaltaisen laajamittaisen ja tuloksekkaan yhteistyön saavuttaminen on ottanut aikansa, kuten aina. Meillä molemmilla toimijoilla on ollut kuitenkin sama tavoite ja tietoa sekä osaamista on jaettu avoimesti. Fastems on meille äärimmäisen tärkeä asiakas, ja heidän kanssaan on ollut helppo toimia projektin joka vaiheessa. Olemme saaneet kiitosta erityisesti joustavuudesta, työn laadusta sekä erilaisista testausraportoinneista, toteaa Ionixin toimitusjohtaja Vesa Rinne.

Kaikki uutiset→